Miksi e-urheilu ei eroa muista urheilulajeista vuonna 2021?

Elektroninen urheilu on onnistunut jo vakiinnuttamaan paikkansa viihdemuotona, mutta yhä edelleen vuonna 2021 perinteisiin urheilulajeihin verrattaessa asenteet e-urheilua kohtaan ovat tietyissä piireissä nuivat. Onkin korkea aika katsoa, mitä kaikkea yhtäläistä e-urheilun ja muiden urheilulajien välillä on. Saatat pian huomata, että yhtäläisyyksiä on paljon enemmän kuin eroavaisuuksia.

Kilpailullisuus

Tämä on tietysti melkoinen itsestäänselvyys, mutta kyllä, tätäkin pitää joillekin vanhan koulukunnan sportti-Elmoille painottaa: e-urheilu on kilpailullista. Ja kyllä, e-urheilun kilpailullisuus on ihan todellista sorttia. Monen mielessä valitettavasti on ajatus siitä, että kyseessä on jonkinlainen ”pelailun” muoto – että tässä uudessa urheilumuodossa on kyse ihan samasta asiasta kuin vanhojen nokialaisten matopelin hakkaamisessa tai seitsenvuotiaan lapsenlapsen satunnaisessa konsolihupailussa.

Kilpailumuotojen kirjo on elektronisessa urheilussa valtaisa, aivan kuten vaikkapa perinteisissä palloilulajeissa. On pieniä kaupunginosan omia amatööriturnauksia, toisaalta on valtaisia kansainvälisiä isojen areenoiden monen päivän arvoturnauksia, joissa ammattilaiset ottavat toisistaan mittaa. Aivan samaan tapaan pelataan pipolätkää korttelin kavereiden kesken, mutta toisaalta myös NHL:n taalajäillä tai olympialaisissa. Samaa skaalaa seuraavat rahapalkinnot, jotka myös kuuluvat ammattilaisurheiluun. CS:GO:n ja DOTA 2:n kansainvälisten turnausten miljoonien dollarien palkintopotit puhuvat omaa kieltään.

Pelistä riippuen e-urheilun puolelta löytyy eri kokoisten kokoonpanojen pelejä joukkueittain mutta kosolti myös yksi vastaan yksi -kamppailuja. Tältäkin osin vertailu perinteisiin lajeihin on paikallaan.

Kilpailullisuus on aitoa, menestyminen vaatii taitoa. Todellisen menestyksen saavuttamiseksi ja ammattilaiseksi tulemiseksi kannattaa kouluttautua paljon. Tämä pätee millä tahansa alalla, olipa kyse sitten jalkapallosta, jossa sinun on potkittava palloa, kunnes voit tehdä maalin, casino, jossa sinun on luettava paljon eri strategioista ja harjoiteltava vastustajien kanssa, tai e-urheilun verkkoturnauksista, joissa sinun on opittava työskentelemään osana tiimiä.

Tuurilla ei ole tekemistä kilpailuissa menestymisen kannalta sen enempää kuin vaikkapa jalkapallossa. Toki futiksessakin pallo saattaa joskus niin sanotusti pomppia onnekkaasti maaliin, ja aivan samaan tapaan FPS-pelissä luoti voi kimmota pelaajan kannalta sopivasti.

Vedonlyönti

Yksi niin sanottujen perinteisten urheilulajien isoimmista sivubisneksistä on vedonlyönti. Harvassa ovat ne seurat vaikkapa Englannin Valioliigassa tai Espanjan La Ligassa, joita ei olisi joskus sponsoroinut jonkin vedonlyöntitoimisto. Myös e-urheilun puolella vetoa lyödään todella isolla volyymilla, ja aivan samasta syystä: katsojien mielestä peliin asetettu veto tekee sen seuraamisesta entistä jännittävämpää. Perinteisten pelikioskien ja vedonlyöntiasiamiesten parissa tapahtuvaa vedonlyöntiä ei tietenkään elektronisen urheilun puolellakaan paljoa harrasteta: vedonlyönti on siirtynyt lajista riippumatta nettiin.

Kohdevalikoima elektronisen urheilun lajien puolella on ihan yhtä laaja kuin koriksessa tai golfissa, eli pelkkää voittajavetoa ei tarvitse tyytyä pelaamaan. League of Legendsin puolella voi veikata esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tuhoaa paronin ensin tai saa ensin First Blood -bonuksen. Myös karttakohtaisia vetoja ja tasoitusvetoja on tietenkin tarjolla. Ja aivan kuten muissakin lajeissa, voi vetoa lyödä livenä. Loppujen lopuksi perinteiset urheilulajit ja elektroninen urheilu eivät vedonlyönnin osalta juurikaan poikkea toisistaan.

Kannattajat

Kannattajat ja fanit omine katsomonosineen tai etäkannatusrituaaleineen kuuluvat kiinteänä osana perinteisen urheilun puolella lajiin kuin lajiin. Kiihkeitä ultra-kannattajia löytyy tunnetusti jalkapallosta, mutta soihtumeret voivat palaa jopa speedway- ja vesipallo-otteluissa.

E-urheilutapahtumissa kannattajakatsomoiden fanaattisuus ei ehkä aina manifestoidu aivan turkkilaisten futiskatsomoiden tapaan, mutta kiihkeää kannatusta ja suosikkitiimien seuraamista kyllä esiintyy ympäri skeneä. Esimerkiksi suomalaisen ENCE eSports -seuran kannattajat ovat tunnetun aktiivisia. Turnaustapahtumissa eri seurojen kannattajat viihtyvät omissa katsomonosissaan, ja tietenkin kannattajat myös reagoivat voimakkaasti otteluiden tapahtumiin aivan kuten missä tahansa muussakin lajissa. Ja tietenkin fanit haluavat myös nähdä pelit livestreamien kautta, aivan kuten missä tahansa lajissa.

Fyysisyys… niin, miten on?

Yksi peruste, miksi esimerkiksi kansalliset urheiluliitot ja toisaalta myös Kansainvälinen olympiakomitea eli KOK vierastavat e-urheilun tunnustamista urheiluksi, on väitetty fyysisen aktiivisuuden puute. Jokainen ammattimaisesti elektronista urheilua harjoittava seuraorganisaatio kuitenkin takuuvarmasti omaa fyysistä harjoittelua runsaasti sisältävän treeniohjelman.

Pelaamisen harjoittelua tietokoneen ääressä ei yksinkertaisesti jaksa täyspäiväisesti, jos kroppa ei ole kunnossa. Huippusuorituksiin ei voi pystyä tarkkuutta ja keskittymistä vaativissa peleissä, jos keho on rakennettu pelkällä pizzalla ja colalla – myös e-urheilijoiden ruokavalio on tarkkaan rakennettu ja harkittu, varsinkin huipulla.

Loppusanat

En usko, että e-urheilun lopullinen suhde muihin urheilulajeihin ei tule olemaan niin ongelmallinen vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua kuin nyt. Sitä saatetaan katsoa hieman samaan tapaan kuin vaikkapa huipputason moottoriurheilua: kukaan tuskin väittää, etteikö Formula 1 olisi urheilullinen ja myös fyysisesti vaativa kilpailumuoto. Harva jaksaa ottaaa tosissaan ihmisiä, jotka väittävät kyseessä olevan pelkkää sunnuntaiajelua. Ajan kuluessa elektroninen kilpaurheilu tulee tutummaksi ja samalla varmasti myös kriittisimmät äänenpainot vaimenevat.