Sivustoltamme löydät ilmaiset vakiovihjeet sekä ohjeet voitolliseen Vakioveikkaukseen. Suomalaisille Vakioveikkaus onkin tuttu pelimuoto ennen kaikkea Veikkauksen kautta, joka lanseerasi kyseisen pelin jo vuonna 1940. Ei siis ole mikään ihme, että vakion pelaaminen nauttii suomalaisten keskuudessa niin suurta suosiota; se on ikään kuin perinne, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Tässä artikkelissa me tulemme käsittelemään muun muassa Vakioveikkauksen historiaa ja perehtymään muun muassa erilaisiin tapoihin pelata vakiota. Emmekä me harjoita tässä tekstissä minkäänlaista lajisyrjintää. Kaiken keskiössä ovat nimittäin perinteisen jalkapallovakion ohella muun muassa jääkiekkovakio ja e-urheiluvakio. Ennen kaikkea tämän artikkeli pyrkii auttamaan teitä ymmärtämään tätä huippusuosittua pelimuotoa, hyödyntämään tarjolla olevia arvokkaita työkaluja sekä ennen kaikkea voittamaan.
Itsessään Vakiossa voittaminen onkin aidosti haastavaa. Niinpä ei olekaan mikään varsinainen ihme, että sanat parhaat 1X2 vihjeet tai parhaat vakiovihjeet kirjoitetaan eri hakukoneissa hakukenttään melkoisen usein. Kun siis ilmaista apua tarvitaan, tällöin kannattaa turvautua parhaisiin ilmaisiin vakiovihjeisiin. Ja kannattaa muistaa myös se, että pelaaja voi ottaa myös parhaat pitkävetovihjeet käyttöönsä Vakioveikkausta pelatessaan. Pitkävetovihjeistä näet löytyy ihan samoja kohteita kuin itsessään vakion puolelta, joten myös tämä apukeino kannattaa hyödyntää. Sen kanssa on kuitenkin syytä olla aina tarkkana, ettet lähde käyttämään harrastelijoiden laatimia ilmaisia vakio vihjeitä; sitä kautta päätyy ojasta allikkoon enemmän kuin nopeasti. Kannattaa myös miettiä, missä vakiota pelaa, sillä Veikkaus ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto, vaikka moni suomalainen niin ymmärrettävästi olettaa.
VAKION HISTORIAA
Kun puhutaan suomalaisittain vakion historiasta, keskittyy se isoilta osin Veikkaukseen. Tämä perustuu ennen kaikkea siihen, että tällä suomalaisella vedonlyöntiyhtiöllä on monopoliasema, ja vasta 1990-luvulla suomalaiset pääsivät tutustumaan ulkomaalaisiin vedonlyöntiyhtiöihin. Tämän tutustumisen mahdollisti internetin laajeneminen, minkä myötä ulkomaalaiset vedonlyöntiyhtiöt pääsivät myös Suomen markkinoille; sen jälkeen suomalaiset ovatkin suunnanneet katseensa todella vahvasti ulkomaalaisten vedonlyöntiyhtiöiden suuntaan.
Koska Vakioveikkaus itsessään on Veikkauksen lanseeraama nimi, ulkomailla sijaitsevien vedonlyöntisivustojen kohdalla se tunnetaan nimellä Supertoto. Sinällään nimi voi olla hämäävä, sillä Suomessa sana ”toto” yhdistetään yleisesti ottaen hevosurheiluun. Kyse ei ole kuitenkaan hevosurheilusta, vaan ihan samanlaisesta pelimuodosta; itse asiassa suomalaiset käyttävätkin usein yleistermiä vakio veikkaus silloinkin, kun kyseessä on muiden sivustojen kuin Veikkauksen tarjoama peli. Tämä kyseinen sana on kaikessa yksinkertaisuudessaan jäänyt elämään arkikielisenä ilmaisuna vakion pelaamiselle. Sama ilmiö koskettaa esimerkiksi pitkävedon pelaamista, sillä ulkomaalaisilla sivustoilla sitä ei tunneta samalla nimellä, mutta se on puhekielinen ilmaus suomalaisille.
Veikkauksen Vakio
Kun sitten puhutaan nimenomaan Veikkauksen lanseeraamasta pelistä Vakioveikkaus, tällöin kyse on Suomessa vuonna 1940 lanseeratusta pelimuodosta. Vakion pelaaminen Veikkauksen kautta sai alkunsa siis jo silloin, kun tämä suomalainen monopoliyhtiö perustettiin. Tuolloin tätä kyseistä pelimuotoa ei kuitenkaan tunnettu kyseisellä nimellä, vaan nimitys oli Voittajaveikkaus. Historian ensimmäisen Voittajaveikkauksen pelasi Suomen kaikkien aikojen menestynein olympiaurheilija, Paavo Nurmi. Alkuun Vakioveikkauksessa oli kohteita 12, mutta myöhemmin mukaan tuli myös 13 kohde. Tämä tapahtui tarkalleen ottaen vuonna 1973.
Kuvaavaa sille, miksi Vakioveikkaus on niin perinteinen peli suomalaisten keskuudessa on se, että kyseessä on vanhempi pelimuoto kuin esimerkiksi Lotto. Ei siis ole mikään ihme, että niin moni suomalainen on saanut ensikosketuksensa vedonlyöntiin nimenomaan Vakiota pelaamalla. Alkujaan jalkapallo näytteli pääosaa Vakion suhteen, vaikka historian ensimmäisessä Vakioveikkauksessa oli myös kohteita pesäpallosta. 2000-luvulla kaikki kuitenkin muuttui, kun Vakio laajeni myös muihin urheilulajeihin. Nykyisin Vakioveikkauksesta ei voidakaan puhua enää vain kerran viikossa pelattavissa olevana pelinä. Sen sijaan sitä voi pelata useampana päivänä viikossa ja nimenomaan useista eri urheilulajeista. Suomalaiset pelaajat tuntevatkin nykyisin jalkapallovakion ohella muun muassa jääkiekkovakion eli Kiekkovakion, Pesäapallovakion, Formula 1 vakion ja Kaviovakion.
Vakio ulkomailla
Vakio ulkomailla on erittäin yleistä ja kyseessä on tismalleen samankaltainen pelimuoto kuin tuo Veikkauksen lanseeraama peli nimeltä Vakioveikkaus. Oleellisimpana erona kautta historian on ollut kuitenkin se, että nämä ulkomaalaiset vakioveikkaukset tarjoavat pelaajille suurempia voittopotteja. Leijonanosa ei siis valu vedonlyöntiyhtiön hoteisiin, vaan ennen kaikkea keskiössä ovat ne tärkeimmät eli pelaajat. Vakio tunnetaan ulkomailla eri nimillä ja yksi esimerkki näistä nimistä on Supertoto. Pelaajan tehtävänä on siis samalla tavalla tietää usean ottelun lopputulos, keskiarvolta noin 8-14 ottelun. Toki kohteita voi olla myös enemmän tai vähemmän.
Vakion pelaaminen ulkomailla eli ulkomaalaisilla vedonlyöntisivustoilla on myös edullisempaa kuin Veikkauksen kautta. Tämä on melkoisen pöyristyttävä yksityiskohta, kun huomioidaan myös jo aiemmin esitelty fakta eli se, että pelaajien saamat voittopotit ovat suurempia. Ja ne voittopotit ovat pelaajille potentiaalisesti jopa paljon suurempia. Siinä, missä Veikkauksen palautusprosentti on Vakion osalta 65%, esimerkiksi Unibetin Supertotossa se on peräti 80 prosenttia. Ulkomaalaiset vakiot tarjoavat siis kuluttajien tarjoamista pelirahoista pelaajille takaisin noin 15% enemmän kuin Veikkaus. Näiltä osin ei olekaan mikään yllätys, että niin monet veikkaajat ovat vaihtaneet kotimaisen vaihtoehdon näihin ulkomaalaisiin vaihtoehtoihin.
MITEN VAKIOTA PELATAAN?
Vakioveikkaus sisältää aina ennalta määrätyn määrän kohteita, joihin jokaiseen tulee valita merkki: vaihtoehdot ovat kotivoitto, tasapeli ja vierasvoitto eli 1X2. Vakiossa hankitut voitot eivät puolestaan perustu kertoimiin, vaan ne perustuvat pelijakaumaan. Jos täysin oikea rivi löytyy useammalta kuin yhdeltä pelaajalta, tällöin niin ikään ennakkoon määrätty voittopotti jaetaan. Voittaminen vakiossa ei kuitenkaan edellytä sitä, että kaikki kohteet on veikattu oikein, vaan myös pienempiä voittoluokkia löytyy. Esimerkiksi perinteisessä Veikkauksen Vakiossa 13 oikein tuottaa suurimman mahdollisimman potin, mutta voiton makuun voi päästä myös 10 oikein tuloksella. Tämä jälkimmäisenä mainittu edellyttää toki sitä, ettei 13, 12 ja 11 oikein tuloksia ole niin sanotusti liikaa.
Vakion pelaamisessa ei siis ole kyse siitä, että hakusessa olisi herkullisten ylikertoimien löytäminen; kertoimien sijaan tuijotetaankin lähinnä peliprosentteja eli miten paljon tiettyä merkkiä on pelattu kunkin kohteen kohdalla. Toki samalla tulee muistaa, ettei pelaajan tule pelata vain peliprosenttien mukaisesti, vaan todennäköisyyksien kautta pelaaminen on paljon tärkeämpää. Vaikka koko päävoiton vieminen omiin nimiin houkuttelee voiton suuruuden myötä, pelkkien alhaisten peliprosenttien kautta pelaaminen tuottaa vain aniharvoin toivotun tuloksen. Niin sanottujen varmojen pelaaminen on järkevää, mutta totta kai siihen rinnalle tarvitaan myös niitä yllätysvoittajia; tällöin erilaiset järjestelmät voivat olla niitä kaikkein järkevimpiä valintoja, kun mukaan saa lisätä esimerkiksi vaihtoehtoja. Järjestelmiä pelaamalla voiton todennäköisyys nimittäin kasvaa, joskin riskinä ovat hintatason noustessa merkittävästi myös suuremmat tappiot. Ja sekin kannattaa huomioida, että välillä kyse voi olla suoranaisesta arpatuurista: mikäli ottelu jää pelaamatta, tällöin Veikkaus arpoo kohteen tuloksen.
VAKIOITA ON ERILAISIA
Vakioita on olemassa erilaisia, jo pelkästään Veikkauksen toimesta. Tarjolla on esimerkiksi perinteinen Brittifutisvakio, kotimaan Futisvakio, Jääkiekkovakio, Formula 1 vakio, Pesisvakio ja Kaviovakio. Vakioveikkaus on luonnollisesti elänyt ajan mukana eli esimerkiksi esports on tuotu osaksi tätä suosittua pelimuotoa. Kaikkein tunnetuin näistä on kuitenkin eittämättä se perinteisin eli Brittifutisvakio, joka on kuulunut suomalaisten lauantaipäivään- ja iltaan jo vuosikymmenten ajan. Tätä kautta, ainakin osaltaan, Englannin Valioliigasta onkin tullut eittämättä suomalaisten keskuudessa se kaikkein suosituin ja seuratuin jalkapallosarja. Myös Kiekkovakio, jossa on pääasiallisesti kohteita jääkiekon SM-liigasta ja Mestiksestä, on kasvattanut suosiotaan; onhan jääkiekko Suomen suosituin urheilulaji.
Vakioita voi olla puhtaasti siis eri urheilulajeista, mutta tässä ei ole kyse siitä, vaan tämän suositun pelin eri muodoista. Pelaajilla on siis mahdollisuus pelata perinteisen 13 kohteen Vakion ohella esimerkiksi Minivakio, jossa kohteita on pienempi määrä. Tällöin myös voittamisen todennäköisyys kasvaa, sillä yleisesti ottaen kohteita on selkeästi vähemmän. Samalla toki voittoluokat ovat erilaisia, voitot ovat toisin sanoen pienempiä, mutta niistä lisää seuraavassa.
Vakio
Vakiossa voi olla eri määrä kohteita. Kaikkein perinteisin on Veikkauksen Vakio 1, jossa kohteita on aina 13. Näin on ollut jo vuosikymmenten ajan, eikä tilanne ole tästä muuttunut mihinkään. Sen sijaan muissa vakioissa on yleisesti ottaen 6-18 kohdetta, kun siis puhutaan myös ulkomaalaisten vedonlyöntiyhtiöiden tarjonnasta. Myös netin parhaat vakiovihjeet keskittyvät isosti näihin kaikkein suosituimpiin vakioihin, joista ulkomaalaisten vedonlyöntitoimistojen kohdalla se kaikkein tunnetuin lienee Supertoto 14.
Minivakio
Minivakiolla viitataan esimerkiksi Veikkauksen tarjoamaan Vakioon, jossa kohteita on selkeästi vähemmän. Siinä, missä perinteisissä Veikkauksen Vakioissa on yleisesti ottaen se 12 tai 13 kohdetta, minivakiossa niitä on lähtökohtaisesti 6-8. Tällöin voittamisen todennäköisyys kasvaa, sillä pelaajalla on luonnollisesti paremmat mahdollisuudet veikata 6-8 kohdetta oikein kuin 12-13. Lisäksi Minivakion kohdalla järjestelmien pelaaminen on kannattavaa siinä mielessä, että kun kohteita on vähemmän, niitä saa paremmin miinoitettua umpeen. Toki se kannattaa aina huomioida, että Minivakiossa myös voittoluokat ovat pienempiä, mikä on sinällään täysin ymmärrettävää. Samaan aikaan kuitenkin myös 6-8 kohteen oikein veikkaaminen on todella haasteellista; sen tietää varmasti esimerkiksi jokainen, joka on pitkävedon kohdalla lähtenyt pelaamaan useamman kohteen rekkoja.
Erilaiset voittoluokat
Luonnollisesti voittoluokat vaihtelevat erilaisten Vakioiden välillä. Kun puhutaan esimerkiksi Veikkauksen tarjoamasta seitsemän kohteen Minivakiosta, voittoluokkia on tasan yksi: pelaajan siis tulee voittaakseen veikata jokainen kohde oikein. Mikäli sitten puhutaan siitä kaikkein klassisimmasta Vakiosta eli Vakio 1:stä, tällöin voittoluokkia on neljä. Nämä voittoluokat ovat 13 oikein, 12 oikein, 11 oikein ja 10 oikein. Luonnollisesti voittojen suuruus on nouseva eli mitä enemmän saat kohteita oikein, sitä enemmän rahaa myös voitat. 12 kohteen Vakiossa voittoluokkia on kolme eli 12 oikein, 11 oikein ja 10 oikein. 11 kohteen vakiossa voittoluokkia on puolestaan kaksi eli 11 oikein ja 10 oikein. Myös ulkomaalaisilta vedonlyöntisivustoilta löytyvä Supertoto toimii käytännössä ottaen samalla periaatteella, joskin eri voittoluokkien voitot ovat Veikkauksen vastaavia suuremmat.
VAKIOSTA LÖYTYY MYÖS ERILAISIA OPTIOITA
Yksinkertaisimmillaan Vakioveikkaus toimii siten, että pelaaja pelaa vain yhden rivin, jolloin hinta on korkeintaan vain muutamia kymmeniä senttejä. Vaihtoehdot eivät jää kuitenkaan suinkaan vain tähän, sillä pelaamaan pääsee myös erilaisia järjestelmiä. Ja nyt, kun mainitsimme sanan vaihtoehdot hieman eri yhteydessä, niin vaihtoehdoista Vakiossa nimenomaan puhutaan. Vaihtoehto tarkoittaa siis sitä, ettei pelaaja pelaa vain yhtä merkkiä yhteen kohteeseen, vaan merkkejä voi olla kaksi tai jopa kolme; järjestelmästä riippuen. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa se, että mitä enemmän vaihtoehtoja pelaaja kupongilleen täyttää, sitä enemmän myös lappu tulee maksamaan. Tällöin luonnollisesti myös riskit kasvavat.
Seuraavassa tulemme esittelemään kaiken kaikkiaan neljä erilaista tapaa iskeä Vakioveikkaus sisään. Jo tässä kohtaa voimme paljastaa, että Vakio porukat ovat ehdottomasti se kaikkein fiksuin tapa lähteä pelaamaan. Sen kautta nimittäin minimoidaan mahdollisten tappioiden eli hävityn rahamäärän suuruus, ja samaan aikaan kasvatetaan todennäköisyyksiä; yleisesti ottaen porukalla on varaa laittaa enemmän rahaa likoon kuin yksittäisellä pelaajalla, ellet sitten omaa pohjatonta pelikassaa. Kun siis pelaat Vakiota, niin tällöin kannattaa pitää aina järki mukana matkassa. Hyödynnä siis ihmeessä myös ne parhaat ilmaiset vakio vihjeet, jotka myös muodossa 1X2 vihjeet tunnetaan, sillä se osoittaa nimenomaan järjenkäyttöä.
Harava
Harava on yksi Vakioveikkaukseen liittyvistä tavoista pelata tätä huippusuosittua peliä. Sitä ei kuitenkaan kovinkaan moni lähde suosittelemaan, emmekä myöskään me. Toki haravaa pelatessaan pelaaja saa käyttöönsä melkoisen määrän merkkejä. Samalla hän kuitenkin pienentää potentiaalista voittopottiaan, sillä käytännössä ottaen esimerkiksi 13 kohteen Vakioveikkaus ei tuota juuri koskaan täysosumaa. Haravoitakin on erilaisia, sillä tarjolla on niin -1, -2 ja -3 haravat. Nämä tarkoittavat sitä, että 13 kohteen Vakioveikkauksessa maksimitulos on joko 12 oikein, 11 oikein tai 10 oikein. Haravalla saa siis käyttöönsä enemmän merkkejä. Samaan aikaan potentiaalisten voittojen suuruus laskee kuitenkin sen verran radikaalisti, ettei haravoiden pelaaminen ole monienkaan mielestä kovin järkevää. Miksi? Koska haravassa rivejä on vähemmän.
Järjestelmä
Järjestelmä tarkoittaa Vakioveikkauksen osalta sitä, että pelaaja ei pelaa sitä perinteistä yhden merkin riviä jokaisen kohteen osalta. Sen sijaan eri kohteisiin voi järjestelmien kautta hakea useamman merkin. Jokainen päättää tietenkin omatoimisesti, miten paljon hän on valmis laittamaan rahaa likoon. Yleisesti ottaen nimittäin voidaan todeta, että järjestelmä on sitä kalliimpi, mitä enemmän merkkejä on käytössä. Se hyvä puoli järjestelmässä siis on olemassa, että sen kautta pelaaja saa kasvatettua onnistumisen todennäköisyyttä yksittäisten kohteiden osalta; parhaimmillaan sitä saa käyttöönsä täysin vaihdeltuja kohteita, jolloin kohde sisältää kaikki merkit eli 1X2 ja menee satavarmasti oikein. Haasteena järjestelmässä on kuitenkin, etenkin yksin pelattuna, se, että joka tapauksessa joitain kohteita jää ilman vaihtoehtoja – edessä on tiukkoja päätöksiä.
Hajarivi
Hajarivi tarkoittaa Vakioveikkaus-pelimuodossa nimenomaan sitä kaikkein alhaisimmalla mahdollisella panoksella pelattua Vakiota. Käytännön osalta kyse on siitä, että jokaiselle kohteelle on käytössä vain yksi merkki. Sinun siis tulee osata ennakoida jokaisen Vakiossa olevan kohteen lopputulos oikein, mikäli mielit napata itsellesi täysosuman; tämä tapahtuu nimenomaan vain yksi merkki per kohde -periaatteella. Jos esimerkiksi pelaat 12 tai 13 kohteen Vakion, tällöin sitä voi alkaa miettiä, mitkä todennäköisyydet ovat voittamiselle; kaikki kohteet tulee saada yhdellä merkillä per kohde oikein. Toki vuonna 2023 tarjolla on myös niin sanottu Minivakio, ja ylipäätään vähemmän kohteita sisältäviä Vakioita, jolloin voittaminen on hieman todennäköisempää. Samaan aikaan voittaminen on kuitenkin edelleen erittäin vaikeaa, sillä joka tapauksessa sinun tulee tietää vähintään kuuden ottelun lopputulos täysin oikein. Ainahan toki pelaaja voi iskeä sisään useamman hajarivin, sillä panostaso on yleisesti ottaen matala, mutta silti todennäköisyydet voittamiselle ovat pienet.
Vakio porukat
Kun käsittelyssä on niinkin haastava pelimuoto kuin Vakioveikkaus, tällöin Vakio porukat ovat se kaikkein järkevin tapa lähteä tavoittelemaan voittoja. Tämä perustuu ennen kaikkea kahdelle asialle: käytettävä rahasumma ja sitä kautta merkkien määrä on paljon korkeampi. Toisekseen käytössä on useamman kuin yhden pelaajan tietotaito, jos siis kyse on yhdessä porukassa suunniteltusta Vakiosta. Toki pelaajat voivat ostaa myös valmiita porukoita, joita esimerkiksi kioskeilla voivat suunnitella kioskin käyttöön pelaajat ja sitten Vakio jaetaan osiin. Toinen vaihtoehto ovat Veikkauksen omat porukat, mutta ennen kaikkea suositeltavaa olisi toimia nimenomaan tutussa porukassa. Tällöin sitä nimittäin tietää tismalleen, mitä sitä saa, ja jos kyseessä on todella asiantunteva porukka, voittojen todennäköisyys on korkeampi.
OHJEET JA VIHJEET VAKIOON
Vakioveikkaus on ehdottomasti todella haastava pelimuoto. Tämän voi päätellä jo esimerkiksi siitä, että voitollisen vedonlyönnin osalta pitkävedon kohdalla suositellaan aina single-vetojen lyömistä. Kun pelaaja pelaa yhtä kohdetta, ovat hänen voittonsa todennäköisyydet aina selkeästi korkeammalla kuin useamman kohteen rekoissa. Nämä sanat pätevät myös Vakioveikkaukseen. Niin sanottuna ongelmana on kuitenkin se, että sinulla ei ole valtaa päättää, miten montaa kohdetta kupongilla pelaat. Toisin sanoen Vakiossa on aina tietty määrä kohteita, vaihdellen yleisesti ottaen 7-13 välillä, kun kyseessä on nimenomaan Veikkauksen Vakio.
Siinä, missä Vakio on huomattavasti haasteellisempi pelimuoto kuin edellä mainittu pitkäveto, samaan aikaan siinä pelataan yleisesti ottaen pienemmillä panoksilla; toisin kuin Pitkävedossa, Vakiossa kullekin vedolle on asetettu ennalta määrätty tietty panos. Tällä ei ole sinällään pelaajan näkökulmasta merkitystä, sillä Vakiossa ei pelata kertoimilla. Sen sijaan tarjolla on tietty voittopotti, mikäli kaikki kohteet osuvat oikeaan; toki maksimaalisen voittopotin saaminen edellyttää sitä, että lopputuloksena on vain yksi täysosuma. Vakionkin hintaa saa tosin korkeammaksi, mikäli sitä niin haluaa, sillä tarjolla on erilaisia järjestelmiä, kuten aiemmin kerrottua.
Aivan kuten missä tahansa vedonlyönnissä, voittamisesta puhuttaessa kyse on ennen kaikkea todennäköisyyksien mukaan pelaamisesta. Mikäli pelaaja ei osaa itse määrittää todennäköisyyksiä, tai hänen tietotaitonsa ei ole riittävä, tällöin kannattaa nojautua asiantuntijoiden apuun; nämä asiantuntijat laativat vakiovihjeet eli voit hyödyntää 1X2 vihjeet esimerkiksi, kunhan olet varmistunut siitä, että olet löytänyt laadukkaat vakiovihjeet. Ja, kun sinulla on käytössäsi hankkimasi todennäköisyydet, luota niihin, äläkä tuijota liikaa peliprosentteja, sillä ne ovat muiden pelaajien aikaansaannosta. Mikäli sitten mietitään sellaisia yleisiä vinkkejä Vakioveikkaus-pelimuotoon, ensimmäinen on välttää suursuosikkeja vastaan pelaaminen. Kun taas pelin ennakkoasetelma on todella tasainen, tällöin kannattaa unohtaa tasapeli ja lähteä järjestelmässä liikenteeseen kotivoitto-vierasvoitto-yhdistelmällä. Tasapeliä voi puolestaan lähteä hakemaan silloin, kun ennakkoasetelmana on tasatuloksen kelpaaminen vierasjoukkueelle, ainakin lähtökohtaisesti.
Peliprosentit
Vakioveikkauksessa peliprosentit kannattaa ottaa siinä mielessä huomioon, että ne kertovat ikään kuin todennäköisimmän reitin mahdollisimman suureen voittoon. Jos pelaat radikaalia esimerkkiä käyttäen pelkästään altavastaajia peliprosenttien osalta, tällöin voitat mitä todennäköisimmin yksinäsi täyspotin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan peliprosentit ovat siis muiden pelaajien määrittämiä, eivätkä peliyhtiön, sillä ne elävät sen mukaan, mitä merkkejä muut pelaavat. Toimiva yhdistelmä onkin se, että pelaajalla on käytössään todennäköisyydet ja niiden rinnalla peliprosentit. Tällöin sitä voi lähteä hakemaan sen niin sanotun kultaisen keskitien noudattamalla todennäköisyyksiä, mikä on ensiarvoisen tärkeää, samalla tarkastellen peliprosentteja.
Olemme tässä artikkelissa puhuneet aiemmin siitä, miten pitkäveto perustuu kertoimille ja Vakioveikkaus ei. Peliprosenttien kautta kertoimet ovat kuitenkin laskettavissa niin ikään myös Vakion osalta. Jos esimerkiksi peliprosentit jakautuvat kohteessa 50-20-30, tällöin kertoimet ovat 2,00-5,00-3,33. Nämä ovat kuitenkin ikään kuin muiden pelaajien laatimia kertoimia, sillä kuten todettua – peliyhtiöt eivöt päätä peliprosentteja; ne menevät pelaajien lyömien vakioiden mukaisesti.
LÖYTYYKÖ VAKIOON APUVÄLINEITÄ?
Vakioveikkaus on vedonlyönnin eli 1X2 pelaamisen osalta kenties se kaikkein haastavin pelimuoto. Kohteita on aina vähintään kuusi ja maksimissaan paljon enemmän, kun siis puhutaan Veikkauksen Vakiosta. Tässä liikutaan siis kaukana siitä, mitä yleisesti ottaen voitollista vedonlyöntiä tavoitellessa toitotetaan: kaikkien vetojen tulisi pääsääntöisesti olla single-vetoja. Vaihtoehdoilla voiton todennäköisyyksiä voi toki hieman parantaa, mutta samalla riskitaso kasvaa, sillä järjestelmät ovat selvästi hintavampia kuin esimerkiksi hajarivit.
Suomessa on kuitenkin totuttu iät ja ajat pelaamaan Vakiota, ja monille se onkin tarjonnut ensikosketuksen vedonlyönnin ihmeelliseen maailmaan. Kaiken kaikkiaan Vakioveikkaus on vuonna 2023 yli kasikymppinen, ja vaikka pelaaminen itsessään ei ole muuttunut, se on pysynyt suomalaisten suosikkina. Vakioveikkauksen pelaaminen, esimerkiksi Brittifutisvakion, tuokin mukavasti ylimääräistä jännitettävää pelien seuraamiseen. Mikäli kuitenkin päätät lähteä hakemaan tätä jännitystä, kannattaa tuolloin huomioida parhaat ilmaiset vakio vihjeet. Eikä kyse ole pelkästään vakiovihjeistä, vaan myös pitkävetovihjeistä, joista voi olla niin ikään apua pelivalintoja tehdessäsi.
Ylipäätään vakiovihjeet eli 1X2 vihjeet ovat arvokas työkalu pelaajalle kuin pelaajalle. Aloittelevana vedonlyöjänä sitä voi lähteä esimerkiksi peesaamaan 100-prosenttisesti vihjaajan näkemykset; myöhemmässä vaiheessa sitä uskaltaakin sitten ottaa jo enemmän itse sitä roolia, kun tietotaitoa ja osaamista on karttunut. Tällöin 1X2 vihjeet ovat oiva työkalu jokaisen pelaajan käyttöön, ja niitä kannattaa ehdottomasti käyttää omien analyysien tukena sekä myös kyseenalaistajina. Toki aina tulee varmistua ensiksi siitä, että tarjolla olevat vihjeet ovat laadukkaita eli harrastelijoiden laatimia vakiovihjeitä kannattaa välttää viimeiseen asti.
Ilmainen Vakioveikkaus ohjelma
Pelaajilla on halutessaan käytössään ilmainen Vakioveikkaus ohjelma. Pelaajien tulee syöttää tuohon kyseiseen Veikkauksen tarjoamaan ohjelmaan ainoastaan speksit, ja sen jälkeen riviehdotelma tulee suoraan silmiesi eteen. Toisin sanoen Veikkauksen algoritmi rakentaa sinulle asettamiesi ehtojen mukaisesti Vakio-kupongin. Tällöin kyse on kuitenkin enemmän tai vähemmän arpapelaamisesta, sillä pelaaja ei vaikuta itse kohdevalintoihin. Tätä ilmaista ohjelmaa käyttävät pelaajat hyppäävät ikään kuin lottoamisen maailmaan, sillä Veikkaus rakentaa rivisi puolestasi; aivan, kuten niin halutessasi lototessa.
Ilmaiset vakiovihjeet
Ilmaiset vakiovihjeet ovat olleet jo useita vuosikymmeniä pelaajien ulottuvilla. Kun palataan muutama vuosi taaksepäin, ilmaiset vakio vihjeet olivat harvinaisempia – etenkin sen laadun osalta. Myös nykypäivänä tilanne on se, että niitä ei-niin-laadukkaita vakiovihjeitä on internetin syöverit pullollaan, joten laatua joutuu aidosti etsimään.
Mutta kyllä sitä laatua sitten löytyy, täysin ilmaiseksi, kun sen eteen näkee vain hieman vaivaa; olethan löytänyt tiesi tämän artikkelin pariin. Vuonna 2023 tilanne on nimittäin kehittynyt siihen suuntaan, että pelaajilla on aidosti mahdollisuus saada ilmaiseksi ammattilaisten tulitukea. Tämä onkin ehdottomasti sellainen tarjolla oleva työkalu, ettei paremmasta väliä. Asiaa voi nimittäin tarkastella esimerkiksi näin: jos saisit missä tahansa asiassa ammattilaisen apua ilmaiseksi, etkö ottaisi sitä vastaan?! Itse asiassa tuota ei tarvitsisi laittaa edes kysymyksen muotoon, sillä jokaisen vastaus lienee itsestäänselvyys.
Pitkävetovihjeet
Pitkävetovihjeet ja vakioveikkaus? Joku saattaa miettiä, että mitä ihmettä täällä päässä on vedetty, kun nämä kaksi pelimuotoa sekoitetaan yhteen ja samaan pakettiin. Mutta ei täällä ole vedetty mitään muuta kuin mielen kirkastava annos hanavettä. Pitkäveto on nimittäin loppujen lopuksi perusideologialtaan tismalleen tamanlainen kuin vakio. Molemmissa tulee ennakoida ottelun lopputulos 1X2-muodossa – myös siis pitkävedossa, kun puhutaan niistä kaikkein perinteisimmistä kohteista. Jokainen pelaaja voikin olla varma siitä, että pitkävetovihjeet sisältävät niitä tismalleen samoja kohteita kuin esimerkiksi Brittifutisvakiossa. Näin ollen pääset hyödyntämään pitkävetovihjeitä vakiota pelatessasi. Ja itse asiassa saatat löytää useammankin pitkävetovihjeen, jonka voit hyödyntää esimerkiksi brittifutiksen parissa, sillä esimerkiksi Valioliigasta julkaistaan paljon vihjeitä.
VIHJESIVUSTOJEN KÄYTTÖ VAKION PARISSA
Vuonna 2023 internetin ihmeellinen maailma tarjoaa ylipäätään vedonlyöjille huiman määrän tarjontaa. Toisin sanoen erilaisia vihjesivustoja löytyy joka lähtöön, eikä niistä jokainen ole suinkaan keskenään samalla parhaalla tasolla. Laadukkaiden vakiovihjeiden löytäminen saattaakin ottaa hieman aikaa, sillä kriittisyys on erittäin tärkeää käydessä läpi erilaisia vihjesivustoja. Mitään ei kannata missään nimestä ostaakaan absoluuttisena totuutena ensi-istumalta. Sen sijaan kannattaa suorittaa faktantarkistus ja varmistua siitä, millaisesta vihjesivustosta oikein on kyse. Enemmän kuin usein kyse onkin varsin laaduttomasta tuotoksesta, joten kannattaa varautua siihen, että niiden parhaiden vakiovihjeiden löytäminen tulee viemän aikaa.
Se, että pelaaja voi käyttää jotain vihjesivustoa apunaan, ei edellytä sitä, että sieltä tulisi löytää nimenomaan vakiovihjeitä. Toki tämä on tietenkin hieno juttu, mikäli niitä on tarjolla, mutta samaan aikaan myös pitkävetovihjeet pystyy hyödyntämään vakion osalta. Pitkävetovihjeet nimittäin keskittyvät usein niihin samoihin kohteisiin, joita myös vakioveikkauksissa esiintyy. Vaikka pitkävetovihjeissä kaiken keskiössä ovat kertoimet, joiden kautta lasketaan pelivalinnan järkevyys, myös Vakioveikkauksessa mennään todennäköisyyksien kautta. Kaiken kukkuraksi vakiossa voidaan myös laskea kertoimet pelijakauman osalta. Mikäli esimerkiksi Chelsea – Aston Villa -ottelussa kotivoittoa on pelattu 63-prosenttisesti, tällöin kotivoiton kerroin selviää jakolaskulla 100/63=1,59.
MISTÄ TUNNISTAN PARHAAT VAKIOVIHJEET?
Parhaat vakiovihjeet eivät erotu joukosta pelkästään sillä, että ne tarjoavat sinulle voittavia pelivalintoja. Tämä aspekti on toki kaiken ytimessä, sillä jokainen meistä on ehdottomasti niiden voittojen perässä – totta kai sen ylimääräisen jännityksen ohella. Mutta tuo laatu erottuu myös monin muin tavoin. Ensinnäkin parhaat vakiovihjeet tunnistaa siitä, että ne ovat todella laadukkaasti kirjoitettuja. Niissä siis suomen kieli on sanan varsinaisessa merkityksessä suomen kieltä, eikä jotain epäselvää sekamelskaa. Niissä myös puhutaan aina asioista niiden oikeilla nimillä, kun jotain mainitaan ensimmäisen kerran. Voit siis olla varma siitä, ettei Manchester City lue ensimmäisellä kertaa muodossa Taivaansiniset, vaan ihan tuolla oikealla nimellään. Miksi ei? Koska nämä vihjeet on laadittu myös aloitteleville pelaajille. Myöhemmässä vaiheessa, vihjeen edetessä eteenpäin, voidaankin sitten alkaa käyttämään muun muassa lempinimiä. Yksi oleellinen merkki on myös se, että vakiovihjeessä on kaikki tarvittava informaatio otteluihin ja kyseiseen vakioon liittyen, kuten peliajan päättyminen.
Yksinkertaisimmillaan parhaiden vakiovihjeiden tunnistaminen perustuu siihen, että niissä tiedetään, miten vakiota tulee aidosti pelata. Monet harrastelijat jäävät esimerkiksi tuijottelemaan pelijakaumaa ja tekevät ison osan ratkaisuistaan peliprosenttien perusteella. Toki peliprosentit tulee ottaa huomioon, mutta paljon tärkeämpi seikka ovat todennäköisyydet. Laadukkaat vihjaajat siis laskevat omaan tietotaitoonsa ja saatavilla olevaan informaation perustuen pelivalinnalleen todennäköisyyden, jolla se oma valinta osuu maaliin. Nämä todennäköisyydet puolestaan ohjaavat isolla kädellä niitä lopullisia päätöksiä, kun lopulliset pelivalinnat tehdään.
Vakiovihjeet, niiden käyttö ja kannattavuus
Vakiovihjeiden käyttötapa on hyvin pitkälti kiinni siitä, millä tasolla pelaaja yleisesti ottaen itse on. Mikäli kyseessä on aloittelija, tällöin voi olla fiksua lähteä liikenteeseen sillä, että sitä peesailee ne parhaat ilmaiset vakio vihjeet. Hieman kokeneempi pelaaja voi luottaa omaan tietotaitoonsa, mikäli sellaista omaa, mutta tässäkään kohtaa ei kannata jättää hyödyntämättä näin tärkeää työkalua.
Ja sitten oma lukunsa ovat aidosti isosti vedonlyönnin ja vakion päälle ymmärtävät pelaajat. Heidän kohdalla tärkeintä on se, että vihjeet toimivat omien analyysien tukena. Ne ovat ikään kuin hyvä kyseenalaistaja niille omille ajatuksille, joita kustakin kohteesta on omaan mieleen muodostanut. Samalla myös ihan ammattilaisten kohdalla ne parhaat ilmaiset vakio vihjeet voivat tarjota myös sellaista informaatiota, jota pelaajalla itsellään ei ole.
VAKIOVIHJEET LAJISTA RIIPPUMATTA
Parhaat vakiovihjeitä tarjoavat sivustot eivät ole toiminnassaan keskittyneet suinkaan vain yhteen tiettyyn lajiin, vaan osaamista löytyy äärimmäisen paljon lajista riippumatta. Tokikaan missään nimessä jokainen netistä löytyvä vihjesivusto ei tarjoa laadukkaita vakiovihjeitä, vaan itse asiassa ne ovat enemmänkin harvinaisuus; markkinoille tunkee koko ajan uusia vihjesivustoja, mutta ne luottavat laadun sijaan määrään. Kun siis silmiesi eteen hyppää vihjesivusto, joka osaa aidosti auttaa sinua voittavien vakioveikkausten tekemisessä, tällaista mahdollisuutta ei kannata jättää käyttämättä.
Ja, jos sitten olet vanhemman koulukunnan edustaja, tämän luettuasi tiedät, ettei perinteinen Brittifutisvakio ole ainoa tarjolla oleva mahdollisuus Vakion pelaamiseen. Eikä ole muuten myöskään suomalainen monopoliyhtiö Veikkaus, vaan Vakiota pääsee pelaamaan myös useilla ulkomailla sijaitsevilla vedonlyöntisivustoilla. Toki nimi on eri, sillä itsessään Vakioveikkaus on Veikkauksen lanseeraama peli. Pääpointti on kuitenkin tämä: Veikkaus ei ole ainoa Vakion tarjoaja. Sen sijaan tarjoajia on useita ja järjestään nämä muut tarjoajat iskevät pöytään maukkaammat voittopotit.
Kannattaa siis ehdottomasti tutustua siihen muiden kansainvälisten vedonlyöntiyhtiöiden päivittäiseen tarjontaan vakion osalta; oikeastaan asian laita onkin se, että pääosin vakiovihjeet kuljettavat sinut nimenomaan niiden ulkomaalaisten vedonlyöntisivustojen pariin, ennen kaikkea suurempien voittojen myötä.
1X2 vihjeet jalkapalloon
Kun mennään ajassa taaksepäin, aivan niihin Vakioveikkauksen alkuaikoihin, jalkapallo oli se urheilulaji, joka täytti tämän 1940-luvulla Veikkauksen lanseeraaman pelimuodon. Tokikaan Veikkaus ei ole suinkaan ainoa vedonlyöntisivusto, joka tarjoaa mahdollisuuden Vakion pelaamiseen; se on vain suomalaisille se kaikkein tutuin vaihtoehto, tai on ainakin ollut. Vakio 1 on ollut aina jalkapallon täyttämä ja jalkapallo on edelleen oleellinen osa vakioveikkaamista, oli sitten kyseessä mikä vedonlyöntisivusto tahansa. 1X2 vihjeet jalkapalloon ovat siis vuonna 2023 todella kovassa suosiossa, ja niitä tarjotaankin useiden erilaisten sivustojen toimesta.
Kun tarjontaa on paljon, sitä voisi kuvitella myös laatua löytyvän paljon. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksinkertainen, sillä itse asiassa 1X2 vihjeet ovat isoilta osin harrastelijoiden käsialaa. Kun siis haluat löytää laadukkaat vakiovihjeet, kannattaa olla ehdottomasti kriittinen lukemansa osalta. Niiden erinomaisten jalkapallovihjeiden löytäminen voikin ottaa oman aikansa, mutta se on ehdottomasti sen kaiken vaivan arvoista. Parhaimmillaan nimittäin näiden vihjeiden ansiosta pääsee tekemään rahaa. Ja kannattaa muistaa, että pitkävetovihjeitä voi hyödyntää niin ikään Vakion pelaamiseen, koska usein samoja kohteita löytyy molemmista pelimuodoista.
Jalkapallovihjeitä on tarjolla käytännössä ottaen kaikkiin mahdollisiin jalkapallosarjoihin. Vakioveikkaaminen ei ole nimittäin vain sitä perinteistä Veikkauksen tarjontaansa aikoinaan iskemää brittifutista, vaan jalkapalloa on joka lähtöön – suomalainen futis mukaanlukien. Ja kuten todettua, suomalaiset pääsevät pelaamaan vakiota ulkomaalaisilla sivustoilla, ja itse asiassa vieläpä joka päivä, mikä on jättimäisen positiivinen asia.
Vakiovihjeet jääkiekkoon
Jääkiekkoon liittyvien Vakioiden tekeminen ei välttämättä omaa samanlaisia perinteitä kuin jalkapalloon liittyvien, mutta äärimmäisen suosittua se on ehdottomasti. Esimerkiksi Veikkaus tarjoaa Kiekkovakion ja monet muut vedonlyöntiyhtiöt samanlaisia settejä, joskin suurempien voittopottien kera, hieman erilaisilla nimillä. Näin ollen myös vakiovihjeet jääkiekkoon ovat yleistyneet voimakkaasti, ja aivan kuten jalkapallon kohdalla, myös jääkiekossa pitkävetovihjeitä kannattaa hyödyntää niin ikään.
Toisin kuin siinä perinteisessä Brittifutisvakiossa, Kiekkovakiossa pelaamaan pääsee huomattavasti useammin. Mutta miksi asian laita on näin? Koska jääkiekkoa yksinkertaisesti pelataan useammin kuin jalkapalloa. Toki myös ne futisvakiot ovat yleistyneet voimakkaasti ja mukaan on otettu myös Veikkauksen tarjonnassa muita jalkapallosarjoja. Jääkiekkoon liittyvien Vakioiden kohteet rakentuvat muun muassa NHL:n, KHL:n ja kotimaisten jääkiekkosarjojen varaan. Mikäli pidät vakion pelaamisesta ja jääkiekko on niin ikään makuusi, vakiovihjeet jääkiekkoon kannattaa ottaa ehdottomasti voittamisessa auttavaksi työkaluksi.
Mutta aivan, kuten jalkapallon kohdalla, myös jääkiekon kohdalla pätevät samat sanat: harrastelijoiden laatimat ilmaiset vihjeet ovat huomattavasti yleisempiä kuin ammattilaisten. Jälleen kerran siis kannattaa käyttää hieman ylimääräistä aikaa ja nähdä vaivaa sen eteen, että pääsee oikeasti nauttimaan laadusta.
Vakio vihjeet e-urheiluun
Ensimmäiset tietokoneet ovat nähneet päivänvalonsa samoihin aikoihin kuin Vakioveikkaus Suomessa pelimuotona. Mutta miten sitten nämä kaksi asiaa linkittyvät toisiinsa vuonna 2023? Itse asiassa hyvinkin oleellisella tavalla, nimittäin vakiota voi pelata myös e-urheilun osalta; kyllä vain, vakio vihjeet e-urheiluun ovat hyvinkin haluttua tavaraa. Tämä perustuu ennen kaikkea siihen, että monille esportsin maailma on vielä monilta osin tuntematon, mutta vedonlyönti sen parissa houkuttaa. Vakio vihjeet e-urheiluun auttavat tässä tutustumisessa, kun puhutaan nimenomaan laadukkaista vihjeistä.
E-urheiluun liittyvien vakiovihjeiden peesailu saattaakin olla alkuun se kaikkein fiksuin toimintatapa. On nimittäin niin, että asiantuntijoita tämän modernin urheilulajin osalta on olemassa vuonna 2023 todella vähän. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että moni vedonlyöjä lähtee niin sanotusti nollapisteestä liikenteeseen e-urheilun parissa. Mutta, kun e-urheiluun liittyviä vakiovihjeitä lukee, pian sitä alkaa itsekin päästä paremmin kärryille myös tästä erittäin koukuttavasta urheilulajista. Ja juuri esportsin kautta pelaajilla on erinomainen mahdollisuus tehdä kahisevaa, nimenomaan kaikkeen edellä mainittuun perustuen.
Kun siis löydät käsiisi laadukkaat 1X2 vihjeet e-urheiluun, niistä kannattaa ehdottomasti ottaa kaikki ilo irti. Niitä kannattaa käyttää peesailuun ja enemmän lajista opittuasi omien analyysien tukena, arvokkaana työkaluna.
MITEN VAKIOVIHJEET KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ?
Ensiarvoisen tärkeää on totta kai löytää ihan ensialkuun ne kaikkein laadukkaimmat vakiovihjeet; muussa tapauksessa sitä päätyy nopeasti ojasta allikkoon, kun silmiesi eteen avautuvat 1X2 vihjeet eivät täytä mitenkään laadukkaiden vihjeiden määreitä. Mutta miten sitten ne laadukkaimmat ilmaiset vakio vihjeet kannattaa oikein hyödyntää?
Tietenkin erittäin tärkeä asia on tiedostaa ennen kaikkea se, millä tasolla olet pelaajana. Mikäli olet aloitteleva vakioiden pelaaja, tällöin kannattaa harkita vakaasti vakiovihjeiden peesailua. Tällä tarkoitetaan siis käytännön osalta sitä, että pelaaja mukailee vihjaajan näkemyksiä. Kun sitten aloittelevasta pelaajasta tulee hieman kokeneempi, tällöin hän voi valjastaa parhaat ilmaiset 1X2 vihjeet arvokkaaksi työkaluksi voittamisen tiellä. Tuolloin voi siis luottaa jo huomattavasti enemmän niihin omiin näkemyksiin, mutta samalla käyttää 1X2 vihjeitä omien analyysien tukena.
Laadukkaat ilmaiset vakio vihjeet ovat ennen kaikkea niin sanotusti arvokas kyseenalaistaja. Kun sinulla on vankat omat näkemyksesi, jotka perustuvat vankkaan tietotaitoon, tällöin avun tarve vakioveikkaamisen suhteen ei ole niin suuri. Mutta samaan aikaan laadukkaat ilmaiset vakio vihjeet toimivat ikään kuin keskustelukumppanina tällaiselle pelaajalle, tuoden vielä sen viimeisen vahvistuksen omille näkemyksille.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Parhaiden vakiovihjeiden löytäminen ei ole mikään maailman nopein homma. Yksinkertaista se toki on, sillä sinun tulee vain käydä läpi sivustoja, jotka tarjoavat vakiovihjeitä. Mutta niitä sivustoja on olemassa vuonna 2023 paljon ja valtaosa niistä ei piittaa tuon taivaallista laadusta, vaan määrä kiilaa edelle.
Tietynlaisella kriittisyydellä, faktojen tarkistamisella ja vihjeiden kyseenalaistamisella pääsee pitkälle tässä tehtävässä. Parhaat vakiovihjeet nimittäin ovat laadukkaita jokaisella mahdollisella mittarilla mitattuna. Tässä kohtaa täytyykin sanoa, että laadun kyllä tunnistaa, kun sellaista tulee vastaan.
Toisin kuin monet suomalaiset olettavat, Veikkauksen lanseeraama peli, joka nimellä Vakioveikkaus tunnetaan, ei ole suinkaan ainoa tapa pelata vakiota. Esimerkiksi vedonlyöntiyhtiö Unibet tunnetaan Supertoto-pelimuodostaan. Vaikka nimi kuulostaakin lähinnä hevosurheiluun viittaavalta, sitä se ei todellisuudessa ole.
Supertoton osalta kaikkein suosituin peli on Supertoto 14, jossa veikataan 14 kohteen lopputulosta. Voittopotit tässä Supertotossa ovat selkeästi suurempia kuin esimerkiksi Veikkauksen Vakio 1:ssä. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla näitä ulkomaalaisten kilpaveljien versioita tästä huippusuositusta pelimuodosta. Ja itse asiassa tämä on ainoa tapa harrastaa vakioveikkausta, mikäli satut asumaan ulkomailla.
Ilmaiset vakiovihjeet voivat olla hyviä, vaihtoehtoisesti hyvin huonoja tai jotain siltä väliltä. Tämä perustuu siihen, että nykypäivänä vakiovihjeiden osalta tarjonta on valtava, mutta mukaan mahtuu roppakaupalla niitä harrastelijoiden laatimia vakiovihjeitä. Mitä todennäköisimmin jokainen tuleekin törmäämään ainakin jossain vaiheessa niihin laaduttomiin vihjeisiin, kun pelaajat ovat matkallaan etsimässä laatua.
Parhaat ilmaiset vakio vihjeet ovat kuitenkin täysin omalla tasollaan, ja ne tarjoavat sinulle asiansa osaavien ammattilaisten näkemyksiä. Vuonna 2021 vihjeistä maksaminen ei siis ole enää välttämättä kovinkaan järkevää, kun tarjolla on ihan yhtä laadukas ilmainen vaihtoehto.