Suomalaisille pelaajille verovapaat kasinot

Suomalaiset rakastavat uhkapelaamista. Erilaiset kuponkipelit, kuten kaikkien tuntemat Lotto ja Keno, vedonlyönti, live kasinoiden pelaaminen ja tietysti kolikkopelien pelaaminen, ovat kuuluneet monien jännittäväksi harrastukseksi jo vuosikymmeniä. Ja miksipä ei kuuluisi, onhan ajatus äkkirikastumisesta houkutteleva kenen tahansa mielestä.

Yksi tärkeä asia on kuitenkin uhkapelejä pelattaessa hyvä muistaa, nimittäin pelien voittojen verovapaus. Suurimman osan pelaajien mielestä kaikki parhaat kasinot ovat suomalaiselle pelaajalle voittojen osalta verovapaita. Kukapa sitä nyt vapaaehtoisesti tahtoisi mahdollisesta jättimäisestä voitostaan menettää suomen verokarhulle suurta osaa.

Kun puhutaan nettikasinoiden verovapaudesta, esimerkiksi monelle uudelle netissä uhkapelaamisen maailmaan vasta tutustuvalle tulee yllätyksenä, että kaikilta kasinoilta ei voikaan nostaa voittamiaan rahoja verottomasti. Veikkauksen pelejä pelannut on varmasti tottunut siihen, että niistä voittaessa on saadut voitot verovapaita. Ulkomaisten, netistä löytyvien kasinoiden kohdalla tilanne voi kuitenkin olla toinen. Vaikka onneksemme suurin osa suomalaisille pelaajille suunnatuista kasinoista toimii sellaisten pelilisenssien alla, että niiden voitot ovat verovapaita, mutta kaikkien kasinoiden kohdalla näin ei ole.

Pelkkä suomenkielinen kasinosivu ei takaa sitä, että voitot ovat verovapaita. Sen takia on tärkeää olla kärryillä siitä, onko pelaamasi kasino sellainen, josta voitot saa huoletta itselleen, vai täytyykö niistä ilmoittaa verottajalle.

Pelilisenssi kertoo verovapauden

Peliisenssi on peliviranomaisen myöntämä lisenssi, jonka perusteella pelaaja tietää, onko kasino verovapaa vai ei. Lisenssin myöntänyt peliviranomainen valvoo kasinon toimintaa. Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa, on se, että peliviranomaisen valvonnassa pidetään huoli siitä, että kasino huolehtii asiakkaidensa turvallisuudesta. Eli asiakkaan tietojen tulee aina olla suojattuna koko kasinon asiakkuuden ajan. Peliviranomaisen tehtäviin kuuluu varmistaa se, että kasino käyttää satunnaislukugeneraattioria. Eli generaattoria, joka varmistaa, ettei pelien voittoja voi peukaloida, ja satunnaisuus voitoissa toteutuu. Peliviranomainen valvoo, että kasino maksaa pelaajalle voitot sovitusti, sekä myös sitä, että kasino noudattaa rahanpesun estämisen velvoitettaan. Tämä hoituu KYC- eli Know Your Customer -menetelmällä, joka tarkoittaa sitä, että kasinon on tunnistettava ja todennettava kaikkien pelaajiensa henkilöllisyys. Peliviranomainen tekee säännöllisiä tarkastuksia, ja kasino menettää pienistäkin rikkeistä helposti lisenssinsä.

Maltan lisenssi

Maltan peliviranomaisen eli Malta Gaming Authorityn myöntämä pelilisenssi on ehdottomasti suomalaisille pelaajille tunnetuin ja turvallisin lisenssi. Se on kaikista pelilisensseistä vaikein saada, sillä Maltan peliviranomainen on tunnettu pikkutarkasta valvonnastaan, ja sen menettää pienistäkin rikkeistä. Maltan lisenssin alla toimivat kasinot tarjoavat Euroopan talousalueella asuville pelaajilleen verovapaat voitot. MGA myös muun muassa varmistaa sen, että kaikilla sen lisenssin alla toimivilla peliyrityksillä on kassa kunnossa. Tällöin ei ole riskiä, että raha loppuisi kesken asiakkaiden voittoja maksaessa.

Curacaon lisenssi

Curacao oli aikanaan ensimmäisiä lisenssejä myöntäviä maita. Vaikka Curacaon lisenssin alla toimivat kasinot ovat nekin luotettavia, niitä ei suositella yhtä lailla suomalaisille pelaajille kuten Maltan peliviranomaisen myöntämän lisenssin alla toimivia kasinoita, sillä Curacaon lisenssin alla toimivien kasinoiden voitot eivät ole suomalaisille pelaajille verovapaita. Tämä siis tarkoittaa, että voiton napsahtaessa kohdalle, on veroilmoituksen tekemisestä huolehdittava suomen verottajalle itse, tai verokarhu ilmoittelee itsestään perästä. Curacaon lisenssi eroaa siltä osaa Maltan lisenssistä, että Curacaon viranomaisen myöntämä lisenssi tarjoaa oikeuden kaikkiin eri pelityyppeihin, kun taas Maltalla kasinoiden tulee hakea monia erityyppisiä lisenssejä, jos kasinolla on erilaisia pelityyppejä.

Viron lisenssi

Viro alkoi muutama vuosi sitten ylläpitää myös omaa pelilisenssijärjestelmäänsä. Viron lisenssi muistuttaa Maltan lisenssiä monessakin asiassa. Viron peliviranomainen on myös erittäin vastuullinen ja se valvoo hyvin tarkasti kasinoiden toimintaa. Myös Viron lisenssin alla toimivilta kasinoilta rahaa voittaessa saa suomalaiset pelaajat kotiuttaa voittamansa rahat verovapaasti omalle tililleen. Viron lisenssin alla ei toistaiseksi vielä toimi kauhean montaa eri kasinoa, mutta se kasvattaa mainettaan luotettavana ja vastuullisena lisenssinä, joten uusia kasinoita tämän lisenssin alla on todennäköisesti odotettavissa lähivuosina yhä enemmän.

Iso-Britannian lisenssi

Iso-Britannian lisenssi on myös tunnettu luotettavuudestaan sekä tarkasta valvonnastaan. Suurimmalla osalla UK:n lisenssin alla toimivista kasinoista on myös Maltan pelilisenssi, joten siltä osin suomalaiset pelaajat saavat voittonsa verovapaina.  Brexitin takia Britannian erotessa EU:sta pelkästään UK-lisenssin alla toimivilta kasinoilta pitää suomalaisten pelaajien muistaa maksaa veronsa suomeen.